Kirjaudu tai rekisteröidy Puheenvuoro-palveluun
Usari kertoo meille tavallisille ja vähän epätavallisemmillekkin tallaajille olevansa trendien aallonharjalla, jopa sellaisten luoja. Ehkäpä juuri sen takia tai sitten siitä huolimatta se onkin aloittanut suuren kansalaisjournalismikokeilun. Kansalaisjournalismi kokeilun perusajatus onse, että kuka tahansa – aivan kuka tahansa – voi päästä tuottamaan ilmaiseksi sisältöä Usarille. Toiveissa...
Viimeaikoina on keskusteltu paljon lasten kotihoidosta. Hallituksen esittämässä on se, että kotihoitoaikaa laskettaisiin kolmesta vuodesta kahteen vuoteen. Taustalla on tai ainakin väitetään olevan rahan. On ymmärrettävää, että valtio haluaa sästää, mutta onko säästäminen perusteltua lasten kustannuksella? Itse asiassa säästetäänkö tässä edes mitään?Katsotaampa! Tällä hetkellä valtio KELAn kautta...
Lauri Grhön tiesi kertoa meille blogi (johon on minulta estänyt kommentoinnin) kirjotuksessaan, ilmastonmuutoksen olevan on niin suuri asia, että se voimistaa ja tihentää, siis suomeksi sanottuna lisää niin maanjäristyksiä, tsunameita kuin myrskyjäkin.Myrskyjen kohdalla voisi noin periaatteessa kaiketi olla mahdollista tapahtuakkin, tosin mikään tiede ei ole havainnut näin tapahtuvan. Sen sijaan...
Kristillinen sisäministerimme tuossa muutama päivä takaperin ehätti ehdottamaan kapakoiden kiinnilaittamista nykyistä aikaisemmin. Sen sijaan, että sanotaan tässä kohdin vielä mitään, niin ajatellaanpa hetki Suomea maana. Suomalaiset ravintolat sulkevat ovensa porrastetusti. Osa laittaa hanansa kiinni puoli yhdeltä, osa puoli kahdelta, osa puoli kolmelta ja loput nolla-kolme-kolme-nolla. Tässä...
Hallitus on ajamassa kulisseissa, hiljaa jopa saa, pakkoliitoksin höystettynä kuntauudistusta. Kuntauudistusta tehdessä ei ole kysytty kunnilta, kuntalaisilta tai edes kansanedustajilta mielipidettä siitä mitä pitäisi tehdä. Kuntauudistusta valmisteltaessa ei ole mietitty sen enempää kuntien tehtäviä, kuin asukkaiden asemaakaan. Kuntauudistuksen tehtäväksi näyttäisi jäävän demokratian...
Perussuomalaisissa on maahanmuuttopolitiikkaa kritisoivia poliitikkoja. Jotkut näistä poliitikoista ja heidän kannattajistaan nimittävät itseään nimellä ”nuiva”. Laajemmin he kutsuivat itseään maahanmuuttopolitiikkakriitikoiksi. Tämä sanamuoto on vaikea ja heistä tuli puhekielessä nopeasti maahanmuuttokriitikoita. Moni poliitikko on vetänyt yhtäläisyysmerkin sanojen ”maahanmuuttokriitikko” ja ”...
Viimepäivinä puheenvuorot ovat koventuneet. Tietysti se kuuluukin asiaan, ainakin osin, onhan Presidentinvaalit ovella. Vajaan viikon päästä käy Suomen kansa vaaliuurnille Presidenttiä valitsemaan ja parinviikon päästä, jos luoja suo, tapahtuu sama uudestaan. Ennen kesälomia järjestettänee vielä Eduskuntavaalit ja syksy tuo tullessaan kuntavaalit. Todellinen vaalien supervuosi siis. Mihinkö siis...
Yle kertoo meille tänään uutisissaan, että Guggenheim -selvitys luovutetaan Pajuselle tänään. Selvityksessä otetaan kantaa lähinnä siihen haluaako ko. säätiö ylipäätään tulla Helsinkiin. Toisaalta tultaneen ottamaan kantaa sijaintiin ja kustannuksiin, siis rakennuskustannuksiin sekä yläpitokustannuksiin. Varsinainen rakentamispäätös tulee aikanaan kaupunginvaltuuston käsittelyyn ja keskustelua...
Tämän päivän Ilta-Sanomista saimme lukea Enemmistö ry nimisen ryhmän tavoitteista Pääkaupunkiseudun liikenteen kehittämisestä. "Kehittäminen" tosin on käsiteellisesti kovinkin kaukana siitä miten minä "kehityksen" ymmärrän. Idealogia, kuten Vihreillä tavallisen usein, on kaiken kieltämisessä.Kyseinen Enemmistö ry on pitänyt ja pitä edelleen sisällään varsin näkyviä poliittisia hahmoja...
Tätä uutista tuskin julkaisee Uusi Suomi taikka Hesari. Myöskään iltapäivälehtien agendaan se ei kuulu. Itse jäänkin odottelemaan sitä, että poistetaanko blogimerkintäni vai koko blogi. Ans kattoo ny, sano turkulaine.Itse uutinenhan on islamtieto.com sivuilla julkaistu tieto, jonka mukaan Khalid Yasin olisi tulossa Suomeen ja tarkemin sanottuna Arabianrannataan luennoimaan. Uutisesta kertoi...
On sanottu siellä täällä, että spekulaatio mahdollisella Euron hajoamisella on vaarallista. Kuitenkin tosiasia on se, että Euro voi todella hajota, joko kokonaan tai osittain. On täysin edes vastuutonta jättää miettimättä mitä voi ja/tai pitäisi tehdä jos niin käy. Eläkäämme hetki todellisuudessa ja miettikäämme niitä mahdollisuuksia joita todella on olemassa Euroopassa ja Suomessa käytettävän...
Paavo Arhinmäki esiintyy nykyajan Robin Hoodina kaikille taitelijoille. Tämä lienee kulttuuriministerin tehtävä. Kun kuviota kaikkinen jalkapallo sun muine hörhötyksineen tarkemmin katsoo tämä lienee kädenojennus kulttuuriväelle, ei kuitenkaan kulttuuria kuluttavalle väelle.Tämän päiväsestä uutisesta joka uutisoitiin mm. Uudessa Suomessa ministeri Arhinmäki haluaa tekijänoikeuksien laajenevan....
Tänään oli oikein onnistunut uutinen kaikessa surkuhupaisuudessaan. Ensimmäisena asian uutisoi Kaleva. "Otsikolla Katainen saa kansan hyväksynnän". Eipä aikaakaan kun Iltalehti uutisoi tuon Kalvean uutisen. Otsikko oli tällä kertaa "Joka toinen tyytyväinen Kataiseen pääministerinä."Mitäpä uutinen sitten kertoi. No molemmissa tapaukissa se kertoi se, että 7% oli erittäin tyytyväisiä ja 40%...
Pertti Järvinen kirjoitti omassa blogissaa nettijournalismin ongelmista. Lyhyesti sanoisin, että kirjoittaja heijastelee laajemminkin printtimediassa, etenkin sitä hallinoivien (johtavien) henkilöiden asenteita. Siinä suhteessa mulla on oikeastaan vain yksi terveinen "Tervetuloa 2000-luvulle".Suomessa, jossa printtimedia ei vielä ole ihan samanlaisessa kriisissä kun monessa kehitteyneemmässä...
Tuossa päivänä eräänä, jääköön tarkemmin sanomatta milloin, tuli juteltua, jääköön tarkemmin sanomatta missä, erään YLE:n, jääköön sanomatta kenen, toimittajan kanssa. Keskustelumme koski osaltaan mediaa ja sen tapaan käsitellä poliitikkoja ja politiikkaa ylipäätään.Keskustelussamme käytin esimerkkinä ns. Kreikka kohua. Tuolloinhan, siis elokuussa Osmo Soininvaara kirjoitti blogissaan ”...
Teemu Suominen
Helsinki
Näytä koko profiili
Tietopakettiin tutustumalla pääset hetkessä mukaan yhteisöön.
Mitä ovat Puheenvuoro ja Vapaavuoro?